Poikani Aki onnistui innostamaan minut japanilaiseen sarjakuvaan ja animaatioelokuviin. Manga ja Anime ovat kulkeneet jo vuosia osana minua. Tämä on ensimmäinen pätkä, jonka niistä kirjoitan, mutta muutaman pienen asian haluan sanoa jo ennen harkinta-aikaa. Lämpö ja syvyys ovat tärkeimmät asiat, jotka erottavat mangan länsimaisesta sarjakuvasta. Animessa ne hieman kärsivät, kun katsojajoukkoa pyritään kasvattamaan. Mangat on yleensä suunnattu tietylle lukijakunnalle esimerkiksi nuorille tytöille tai pojille, teini-ikäisille pojille tai tytöille, aikuisille naisille tai miehille. Anime pyritään kohdentamaan leveämmälle ryhmälle ja muutoksia tehdään sen mukaan. Jos kirjoitan animeblogia myöhemmin, otan tämän asian tarkempaan käsittelyyn.
Tämä kertomus jatkuu hamaan tulevaisuuteen, mutta mausteeksi haluan tarjota viitteen maailman parhaaseen romanttiseen komediaan "Maison Ikkokuun". Rumiko Takahashin "Maison Ikkoku" on yksi mangan helmiä ja animekin täyden kympin arvoinen. Maison Ikkoku kertoo Godain ja Kyokon monivuotisen rakkauskertomuksen loistavalla huumorilla, kaikkien niiden kyynelten läpi. Tarina on kuitenkin analysoitu niin moneen kertaan, ettei minun kannata kuin antaa viite Maison Ikkokun maailmaan. Rumiko Takahashin muutkin työt on hyvin esitelty Rumic World -sivustolla.
Mausteeksi laitan tähän Maison Ikkokun ensimmäisen avausteeman Kanashimi yo konnichiwa (hello sadness).